|
Olen aina ollut koiraihminen ja ensimmäisen koirani sain vuonna 1971, joka
oli laivakoira Suojan Tiffan, kasvattaja kuuluisa jo nyt edesmennyt Saimi Kärkkäinen,
hän oli myös tuonut laivakoirarodun Suomeen. Laivakoiramme sai pennut ja meille tuli myös
toinenkin Suojan kasvatti, Suojan Milla. Milla eli vain 8-vuotiaaksi ja menehtyi sydänvikaan.
Tiffan-äiti eli kunnioitettavat 15-vuotta.
Muutettuani omaan kotiin, en osannut olla ilman koiraa ja niin alkoi suuri mietintä
minkä rodun valitsisin ihan omaksi ensimmäisekseni. Tutustuimme useisiin eri rotuihin,
mutta kaksi oli tiukasti kärjessä shetlanninlammaskoira ja mäyräkoira.
Mäyräkoiraa kävimme katsomassa kaikkia karvamuunnoksia ja alustavaa keskustelua käytiin
lyhytkarvaisesta nartusta. Mieheni kuitenkin oli sheltin suuri ihailija ja taivuin hänen toiveeseensa.
Niinpä meille tuli ihana tricolour uros Of Fair Wind Nowhere Near "Jesse".
Jessen kasvattaja oli Anne Kinnari, Paimiosta. Jesse oli aivan upea luonteinen ja
juuri oikean kokoinen, mutta valitettavasti jäi kivesvikaiseksi.
Jesse eli pitkän ja terveen elämän, nukkui pois 15,5 vuotiaana.
Vuonna 1991 syntyi Doing-kenneliin juuri meille sopivan tuntuinen pentue ja
meillä oli ilo ja onni saada Doing All Right "Olle" perheeseemme.
Olle oli uskomaton koira, ei jättänyt kylmäksi ketään, ei hyvässä eikä pahassa.
Ollen kasvattaja oli Päivi Eerola, Doing-kennelistä. Shelteillä oli taipumus lisääntyä
melkein itsestään ja ennenkuin huomasimmekaan oli perheemme kasvanut
Doing Status Symbol "Rasmus" nimisellä sheltillä.
Rasmus eli vain 7-vuotta ja menehtyi vakavaan sairauteen.
Niinpä oli tullut aika miettiä Ollelle kaveria ja
nyt sain tahtoni läpi vanhasta kestosuosikistani eli mäyräkoirasta.
Meillä oli ilo ja kunnia saada ensimmäiseksi mäyräkoiraksemme pitkäkarvainen kaniini
Aavistuksen Q-tar "Matilda", josta sittemmin tulikin yksi aikamme kaniinitähti.
Matilda on ollut vuoden pitkäkarvainen mäyräkoira sekä huipensi Veteraani Maailman Voittaja 2008 tittelillä.
Matilda on usean maan valio, kolminkertainen voittaja sekä näyttänyt kykynsä myös jälkimetsällä.
Myös mäyräkoirilla on outo taipumus lisääntyä ja Matildan ensimmäisestä pentueesta
meille sitten muutti pk kaniini Aavistuksen Yönkuningatar "Mette-Marit" .
Myös Mette on kansainvälinen valio ja lahjakas jälkikoira.
Lisääntyminen vain jatkui....
Jatkoa seurasi sitten Italiasta upea kääpiö uros Cheese della Canterana muutti meille v. 2004.
Myös Rocco on yksi menestyneimmistä kääpiöistä Suomessa ja niinikään ollut vuoden pitkäkarvainen mäyräkoira,
usean maan valio sekä voittaja. Roccolla on myös tulokset jälkimetsältä sekä jälkeläisiä,
jotka ovat jopa valioituneet käyttöpuolella.
Heatwave-kennelistä Ruotsista tuli meille Heatwave Divina "Moa" ja myös Moa on osoittanut kykynsä
jälkimetsässäkin kuin näyttelyareenoilla.
Loppua ei vielä onneksi näy, seuraava kennelimme tulokas onkin...
no sen on sitten taas uusi tarinansa, johon palataan myöhemmin...
Poikani Mikaelin häät 13.8.2008
Johanna, Mikael, minä ja Petri
Minä ja poikani Mikael
Matilda, Olle & Mette 2004
Fin & Est Mva Doing All Right "Olle"
Bred.:Päivi Eerola
Olle & Jesse -92
Olle 7 weeks
Jesse 7 weeks
I got my first Shetland Sheepdog at 1984
Of Fair Wind Now here Near, breeder Anne Kinnari
Tiffan´s first litter was 1974
Milla, Midina and Mike
My first dog was Schipperke
Suojan Tiffan was born 1971, breeder Saimi Kärkkäinen
|